Olen paljasjalkainen tanssiva tamperelainen
ja kevään 2011 ylioppilas. Syksyllä aloitan opiskelun Tampereen yliopistossa
bioteknologian koulutusohjelmassa.
Tanssiurani aloitin neljävuotiaana Tampereen
Balettiopiston lastenbalettitunneilla, eikä mennyt montaakaan vuotta kun
pomppasin mukana lastenjazzissakin. Tanssi imaisi tehokkaasti mukaansa, ja
lukion alkaessa kulutinkin opiston lattioita kymmenisen tuntia viikossa. Jazz ja
klassinen baletti ovat aina olleet suosikkilajejani, joiden lisukkeiksi olen
tanssinut nykytanssia ja hip hopia. Tanssi pitää minua tehokkaasti koukussaan,
koska se yhdistää sopivasti liikunnan, taiteen ja esiintymisen, jotka kaikki
saavat minut hyvälle tuulelle.
Tanssin perusopetuksen laajan oppimäärän päättötyön
suoritin keväällä 2011.
Tärkeimmät esiintymiskokemukseni:
- Tampereen Balettiopiston Kevään ja Joulun Suuret
Tanssitapahtumat vuodesta 1996-
- Lukuisia taidetanssikilpailuja ja -katselmuksia esim. Oulun
Arktiset Askeleet, Hämeenlinnan JazzTanssiBiennaali, Kajaanin Dancessa
ja BalettiPaletissa Suomen kansallisoopperan päänäyttämöllä Helsingissä
- tanssijana ja avustajana YLE:n draamasarjassa Uusi Päivä
- Helinä-keiju-nimirooli Särkänniemen ja Musiikkiteatteri Palatsin
yhteistyöproduktiossa Peter Pan – showssa kesällä 2011
Tärkeimmät opetustehtäväni:
- tuntiavustajana 3-4-, 7-9- ja 8-10-vuotiaiden
lasten
balettitunneilla lukuvuosina 2007-2010
- sijaisuuksia edellä mainituilla tasoilla
- vakituisena opettajana esibaletti- ja perusjazztunneilla syksystä 2011
Elämän tanssi voi olla valssi – tai jotain muuta!